Matkailua kotikunnassa

Olen suosinut lähimatkailua jo jonkin aikaa, ihan vain siitä yksinkertaisesta syystä, että opiskelijana ei ole varaa matkustaa kaukomaille ja läheltäkin löytyy yllättävän paljon ja mielenkiintoisia paikkoja.

Vietin kesää kotikunnassani Mäntyharjussa, joka on oikea mökkiläisten paratiisi. Kesäaikaan asukasluku moninkertaistuu. Itse asiassa Mäntyharjussa on tällä hetkellä enemmän kesämökkejä kuin asuttuja asuntoja. Joten voisi kai sanoa, että se elää matkailusta. 

Kesällä päätin lähteä ystäväni kanssa tekemään oman pienen matkamme Mäntyharjun Haukkavuorelle, joka on koko maakunnan korkein kohta. Asia mutkistui kuitenkin siinä vaiheessa, kun päätimme mennä kyseiseen paikkaan maitse, (yleensä sinne mennään vesitse) polku on nimittäin erittäin huolellisesti piilotettu. 

Ajoimme ensin autolla pikkuteitä pitkin ja yritimme tihrustaa jonkinlaista polkua, joka saattaisi johtaa määränpäähämme. Tiesin vain suunnilleen, mistä polku voisi lähteä ja missä Haukkavuori sijaitsi. Lopulta jouduin soittamaan apujoukoille (siskolleni) ja kysyin vinkkejä mistä salainen polku mahdollisesti voisi alkaa.

Löysimme jonkinlaisen polunpoikasen vihjeiden avulla, mutta se valitettavasti johti suoraan suolle. Se ei siis mitenkään voinut olla oikea polku, mutta tarvoimme suossa sitkeästi eteenpäin kohti edessämme nousevaa mäkeä. Olimme varmasti menossa oikeaan suuntaan, koska ylämäkeenhän tässä oli suunnattava, jos aikoi päästä jonkin vuoren päälle.

Harhailimme edestakaisin niemeä jonkin aikaa, kunnes tunnistin Haukkavuoren tutut maisemat. Olin käynyt siellä ennenkin, mutta veneellä. Olimme päässeet määränpäähämme pienistä vaikeuksista huolimatta!

Haukkavuoren leiripaikka sijaitsee vuoren juurella veden ääressä. Kallio tavallaan kaartuu nuotiopaikan päälle katoksi. Sytytin nuotion, jotta voisimme grillata eväämme. Havaitsin, ettei se ollut vielä täysin jäähtynyt edellisten kävijöiden jäljiltä. Ihmiset pysähtyvät usein Haukkavuorelle veneillessään Sarajärvellä. Mekin halusimme osamme Sarajärvestä ja lähdimme uimaan sen juuri sopivasti viileään veteen.

Haukkavuoren kalliomaalauksia emme sillä kertaa valitettavasti päässeet katsomaan, koska ne näkyvät vain veneestä, mutta se ei haitannut. Muut maisemat korvasivat sen kyllä. 

Onneksi matka takaisin päin sujui paljon mukavammin. Lähdimme seuraamaan Haukkavuorelta lähtevää polkua, joka johti meidät pikapikaa pienelle mökkitielle. Kun huomasimme, mihin polku päättyi, asia huvitti kumpaakin. Olimme nimittäin kulkeneet polun ohi monesti huomaamatta sitä. Silti se ei oikeastaan ollut ihme. Jos ei tiennyt mistä etsiä, sitä ei voinut mitenkään löytää. 

Lopuksi muutama kuva Haukkavuoren maisemista.