VR on kansainvälinen ilmiö

Pasilan asemalla tuttu fiilis arkiaamuna. Väsyttää, on pimeä, sataa räntää, on kiire kouluun ja aseman aikataulunäyttöön tulee tuttu muutos "K-juna 07:46--->08:04". Ihmiset huokailevat ja poistuvat vihaisina asemarakennukseen lämmittelemään. Tuona hetkenä tulee monesti ajateltua, että miten Suomen VR voi olla niin suuri vitsi. Onko muualla maailmalla samanlaista menoa? Kokemuksieni perusteella voin sanoa, että kyllä on.

Yksi muisto jolloin saattoi tulla jopa kotoista VR:ää hiukan ikävä tapahtui jossain Itävallan, Unkarin ja Kroatian välimaastossa. Edellisenä iltana lähdettiin ränsistyneellä yöjunalla Varsovasta kohti Wieniä, ja tuolta oli tarkoitus jatkaa saman tien Zagrebiin. Wieniin selvittiin tunnin myöhässä, ja vaikka ehdittiin jo tuulettaa sitä että oikeaan junaan ehdittiin, niin matkanteko tyssäsi ennen kuin päästiin kunnolla edes istumaan. Löysimme itsemme jostain maalaiskylästä, ja vartin hakemisen jälkeen osasimme jo päätellä että olemme näköjään Unkarissa, ja maailman kuulussa Sopronin turistirysässä. Paikallisbussilla jatkettiin Szombathelyyn, tämänkään paikan olemmassaolosta emme olleet tietoisia ennen kuin seisoimme kyseisen kylän rautatieasemalla. Lopulta päästiin Zagrebiin noin vuorokauden matkaamisen jälkeen. Ehkä perille päästyämme olisi kerrankin ollut paikallaan suomituristien klisee "In Finland vii häv tis thing kaalled.......VR".





Joitain taas ketuttaa VR:n korkeat hinnat. Onhan se totta, että junamatkustus Suomessa on aika kallista puuhaa. Toista se on Belgiassa ja Hollannissa jossa pystyy matkustamaan ihan ilmaiseksi. Jos siis omatunto tämän sallii. Tarkastajia kun ei näy juuri koskaan, eikä junissa yleensä myydä lippuja ollenkaan. Jossain vaiheessa kuitenkin karman laki aina iskee. Itselläni silloin kun ensin leveät virneet kasvoillamme matkattiin Brysselistä Amsterdamiin ilmaiseksi, mutta sitten kun Amsterdam on nähty ja pitäisi ehtiä aamujunalla Eindhovenin lentokentälle, niin toki silloin tarkastajat iskevät ja sakkoa tulee maksettavaksi 4euroa yli budjetin. Onneksi "Spasiba yes yes stroganoff no talk but good ruski" toimii aina, ja puuttuvat kolikot ilmestyivät muilta matkaajilta konnarin kätösiin. Ehkä siis loppujen lopuksi tämä Suomen systeemi onkin vähän toimivampi.

Sitten jos ihme tapahtuu ja me suomalaiset sinne VR:n junaan jossain vaiheessa pääsemme, niin meno toki on kuin hautajaissaattueessa. Tuo eroaa hiukan muusta Euroopasta. Ainakin jos yöjunalla sahaat väliä Zagreb-Ljubljana-Villach. Ainakaan Helsingistä Lahteen mentäessä en ole viettänyt koko matkaa samassa loossissa 5 vanhemman herrasmiehen kanssa, jotka herkeämättä koko matkan ajan tuijottavat sinua ja kaveriasi ja nauravat kuin viimeistä päivää. Toki onhan se hienoa levittää iloa balkanilaisille pelkästään omalla pärställään. Ihan jopa Itämeren takaa kuitenkin löytyy mielenkiintoista matkaseuraa. Ainakin jos menet bussilla Tallinnasta Puolaan. Suosittelen teillekin, mikäli haluatte tutustua Prison Breakin T-Bagin näköiseen jannuun joka on omien sanojensa mukaan pelannut ammatikseen jääkiekkoa Saksassa, on saanut nimensä joltain aasialaiselta jumalalta ja omistaa viimeisen Neuvostoliitossa painetun ruplan. Kyseinen herrasmies tarjoaa todennäköisesti myös kokaiinia jossain Latvian ja Liettuan rajan tuntumassa, mutta itse ainakin tästä tarjouksesta kieltäydyttiin.

Jos suomalaisten pitäisi sukulaissieluja etsiä julkisista kulkuvälineistä niin USA:ssa asuvat meksikolaiset voisivat olla hyvä kohde. New Yorkissa käydessäni sain kokea toiminnan täytteisen viikon, mutta bussimatka New Jerseystä New Yorkiin ei hirveästi actionia sisältänyt. Itse 15-vuotiaana kun olin äitini kanssa bussin ainoa joka ei ollut viiksekäs meksikolaistaustainen hombre. Siitä huolimatta yksikään matkustaja ei liikahtanutkaan, saatika sanonut sanaakaan koko matkan aikana. Tijuanaan ei kuitenkaan bussi päätynyt. Bussimatka Lontoosta Walesiin sen sijaan oli vähän hilpeämpi reissu. Ja tällä kertaa hilpeydestä jopa vastasivat suomalaiset! Syy tosin löytyy siitä, että bussi oli täynnä suomalaisia jalkapallokannattajia, ja vielä enemmän siitä että Victorian aseman kioskista sai Stella-tölkkejä matkaevääksi alle kahdella punnalla. Jos oltaisiin oltu Suomessa ja Expresbussissa, niin bussi ei olisi kyllä liikkunut mihinkään. Ihan vaan sen takia, että bussi oli ylibuukattu parilla ihmisellä, ja tuohan rikkoo ties mitä kauhistuttavia julkisen liikenteen lakipykäliä.

Ehkä se ei siis loppujen lopuksi olekaan mikään maailman kaatava katastrofi, jos se aamuinen lähijuna on sen muutaman minuutin myöhässä. Tuostakin voi löytää aina silloin tällöin jotain ihan hyviä ja hauskojakin puolia. Kyllä se juna aina joskus tulee.