Elämä on matka!

Syksy on saapunut taas. Päivät lyhenee ja aurinkoa ehtii tervehtimään juuri ja juuri. Tuleva talvi aiheuttaa vilua ja väristyksiä mielessäni. Kuinka taas jaksaa palella bussipysäkillä räntäsateessa, ja taistella kelloa vastaan. Lämpimiäjuomia ja villasukkia kuluu varmasti tänäkin talvena. Ei se mitään.

Näin syksyllä käy mielessä lähteminen. Siis jonnekin lämpimään, etelään. Jo lapsesta saakka Nuuskamuikkunen( :D) on ollut minulle henkilökohtainen matkaaja esikuva. Kuinka tämä tyynen rauhallinen piippua tupsutteleva hahmo lähti joka syksy vaeltamaan kohti etelää. Mitä hän sielä teki, ja minne hän matkusti oli aina mysteeri. Mutta tästä voisinkin tiivistää, että aina ei ole tärkeintä määränpää, vaan se mitä siinä matkalla tapahtuu! Hyvä matka alkaa jo kotiovelta.


Minulla on ollut mahdollisuus matkustella hieman niinkuin tämä Nuuskamuikkunen.

Pari vuotta sitten lähdin Esapnjaan, fuengirolaan pelkällä menolipulla. Olin sillä mielellä siunattu, että ystäväni asuivat sielä. Muuta en tiennyt. Olin saanut rahaa säästöön ja mitään sen kummempia sitovia asioita minulla ei Suomessa, tai saatikaan Raahessa ollut sillä hetkellä. Olin juuri lopettanut parin vuoden työputken, ja maiseman vaihdos oli todellakin paikallaan. Niin ja talvikin oli tekemässä tuloaan, niinkuin nyt.


Vietin Espanjassa noin 3 kuukautta. En työskennellyt missään sillä aikaa, vaan elin säästöillä, nautin auringosta ja hyvästä seurasta. Yhdessä ystävien kanssa voi säästää pitkän pennin laittamalla rahaa hieman ruokakassaan, ja puolittaa muitakin menoja.

Suhteet on muutenkin hieno juttu matkailun kannalta. Kannattaa tutustua ihmisiin ja pitää yhteyttä niihin vanhoihinkin. Koskaan ei tiedä millon ja mistä voi tarvita yöpaikkaa. Niin ja tarttua rohkeasti tilanteeseen ja käyttää mahdollisuuksia hyväksi!

Toinen hieman samanlainen reissu tapahtui tänä kesänä. Kesällähän Suomi on mitä kaunein, sillon ei tarvi karata ulkomaille asti. Olin kyytiä vailla Raahesta Helsinkiin. Ystävieni orkesteri oli sattumalta menossa Tampereelle esiintymään, ja tarjosivat minulle kyytiä. Mitään sen kummempaa aikatalua minulla ei ollut, tarkoitus oli päästä takasin pääkaupunkiseudulle. Hyppäsin siis tyyppien kyytiin ja matkustimme tampsesteriin. Jäin roudailu hommiin bändille ja sainpa siinä sitte myös ilmaiset sapuskat ja majoituspaikan Tampereelta. Illan onnistuneen soitannan jälkeen yhtyeen hyvä ystäväni kysyi minua mukaan Hollolaan. Bändi oli menossa nauhoittamaan kolmatta albumia Petrax-studiolle. Aikaa oli viikko ja kuulemma videokuvaajaa ja apumiestä tarvittaisiin. Suostuin oitis sen kummemmin miettimättä. Ei samanlaista tarjousta joka päivä tule vastaan. Tarjoukseen sisältyi ilmainen ruoka ja majoitus. Ja paaaljon musiikkia!


Lyhyesti kerrottuna, aika Hollolassa keskellä ruispeltoa hyvässä seurassa oli juuri mitä olin kaivannut koko kesänä! Oli mahtava levähtää hetki ennen hektistä Helsinkiä.. Ja ennen koulun alkua..


Tarttukaa ihmiset tilaisuuksiin ja muistakaa nauttia.. Kaikesta!

















Hyvää syyslomaa kaikille!



Toni (snoop)

ps. tsekatkaa Harmaja myspacesta! Sopii hyvin näin syksyyn!

www.myspace.com/harmajaraahe

Pikainen kuvallinen ilmaisu kateellisuudestani niitä ihmisiä kohtaan, jotka asuvat 20 minuutin junamatkan päässä Lontoosta ja heillä on tällainen takapiha. Verrataanpas taas, missä voisit asua jos asuisit 20 minuutin junamatkan päässä Helsingistä? Keravalla? (En siis oikeasti tiedä, korjatkaa jos olen väärässä :D) Mutta voin kertoa että ei vedä vertoja sille, että voit mennä juomaan aamukahvisi omalle takapihallesi, jonka rajana kulkee, mikäs muukaan kuin Thames-joki. Ja syöttää ankkoja ja joutsenia jotka tulevat niin lähelle että voisit halutessasi silittää niitä. Kuinka ihanaa ja idyllistä? Pah, lintukirput, mitä ne ovat :D

Voisin tehdä näitä hehkutuspostauksia luultavasti satoja, minulla nimittäin ei ole huonoja kokemuksia Lontoosta. (Tykästyn helposti aivan pienenpieniinkin asioihin ja osaan arvostaa ehkä hassujakin juttuja, joita monet eivät tule edes ajatelleeksi :P) En ole käynyt siellä niin paljon enkä niin pitkiä aikoja, että olisin tutustunut myös niihin asioihin, mitkä siellä ovat huonosti. Mutta tällä hetkellä olen sitä mieltä että hyvät puolet voittavat huonot puolet helposti. Toivon ettei minun tarvitse tätä mielipidettäni muuttaa siinäkään vaiheessa kun jo asun siellä itsekin ;P

Lontoo 1 - Helsinki 0

Vietin viime kuussa aivan ihanan viikon Lontoossa. Olen ollut siellä kerran aikaisemminkin ja silloin rakastuin. Tällä kertaa rakkauteni siihen upeaan kaupunkiin vain kasvoi entisestään. Syitä on tietenkin lukemattomia, mutta tässä yksi:

Palvelukulttuuri ja käytöstavat.

Suomeenpaluumasennukseni on aina Lontoon matkan jälkeen todella pahana erityisesti tämän asian takia. Yksinkertaisesti; Lontoossa se osataan, Helsingissä ei. Anteeksi rankka yleistykseni, yritän aina välttää sitä, mutta ko. asia häiritsee minua niin suuresti että tämän kerran sorrun.

Lontoossa asiakas on aina ´madam´ tai ´sir´. Kun sinua puhutellaan noin kohteliaasti, vastaat automaattisesti itsekin kohteliaammin, kuin mihin olet Suomessa tottunut. And the circle goes around.

Mutta kuinkas Helsingissä; Lähikaupan kassalla minua ei edes tervehditty ja eräässä rautatieaseman liikkeessä sain lähinnä hyytävän vastaanoton kun heitin kassalla small talkia joka on täysin normaalia Lontoossa.

Tietenkin voi etsiä lieventäviä asianhaaroja, kiirettä, huono päivä, tms... Ei käy.

Liian monista "asiakaspalvelijoista" oikein paistaa se, että ei kiinnosta pätkän vertaa. Enkä edes halua että lieventäviä asianhaaroja lähdettäisiin etsimään, koska jokaisena päivänä jokaisessa liikkeessä Lontoossa ollessani palvelu oli erinomaista. Suomessa kuukauden asiakaspalvelullinen kohokohta on se, kun Siwan kassa sanookin sinulle kerralla kokonaisen lauseen.

Kohteliaisuus ei kuulu vain palvelukulttuuriin, vaan myös yleiseen kanssakäymiseen ihmisten kanssa. Jos joku edes hieman tönäisee sinua vahingossa ihmisten tungeksiessa maanalaiseen, yksinkertainen pieni sana; "sorry" kuuluu aina. Englannin kielestä on kehittynyt suomen kielen sana "sori", jonka luulisi helpottavan anteeksipyytämistä kun suomalaiset ovat samanlaisessa tilanteessa, mutta se tuntuu vain olevan liian vaikeaa. Vaivaantunut nopea katse ja äkkiä kasvojen kääntäminen toiseen suuntaan tuntuu olevan anteeksipyytämisen korvike aivan liian monille.

Ärrinmurrin. Lontoo on opettanut minut liian hyvälle.

Ihana Ibiza

Yksi ensimmäisiä matkoja ystävien kanssa oli bileparatiisina tunnetulle Ibizan saarelle. Matkustimme Takeoffin matkatoimiston kautta. Matkatoimisto on jo lopettanut toimintansa, mutta hoiti ainakin meidän matkan hyvin, ja meistä oli mukavaa kun matkat oli suunnattu nuorille ja nuorille aikuisille. Se mikä erottaa Ibizan muista lomakohteista on ehdottomasti se ihanan rento fiilis joka vallitsee saarella. Oli aamu tai yö, ihmiset jammailevat kaduilla ja rannalla rennon musiikin tahtiin ja juttelevat niitä näitä vastaantuleville. Ihmisillä ei ole huolen häivää. Hotellimme sijaitsi San Antonion lomakohteessa hieman keskustan ulkopuolella, mutta silti kävelymatkan päässä kaikesta. Viikon aikana ehdimme nähdä paljon, mutta olisimme voineet jäädä sinne vaikka kuukaudeksi, sillä siellä todellakin tunsimme nauttivamme elämästä täysin siemauksin. Kävimme myös San Antonion ulkopuolella, esim. Ibiza townissa, saaren pääkaupungissa, ja hippimarkkinoilla Sant Carles de Peraltan kylässä. Saari on tunnettu siitä, että siellä on maailman isoimpiin kuuluvia klubeja joissa soittaa maailmanluokan dj:t. Etenkin house ja trance muusikin ystävät juhlivat täällä. Kävimme mm. Amnesiassa, Edenissä ja Privilegessä ja huomasimme että juhliminen Ibizan isoimmissa klubeissa on erittäin erittäin kallista. Privilegeen maksoi 50 euroa sisään, mutta toisaalta siellä oli mahtavat puitteet ja hieno avaussshow. Viikon aikana onnistuimme hukkaamaan kameran, saamaan isoja rakkoja jalkoihin ja juoksemaan hullun taksikuskin kyydistä pois. Hengissä selvittiin onneksi ja Ibizalle on ehdottomasti pakko päästä uudestaan!

-Jannika-

Monien mahdollisuuksien kotimaa

Usein lomamatkasta puhuttaessa katseet kääntyvät välittömästi ulkomaille. Mihin maahan, mihin kohteeseen? Mitä kauemmaksi, sitä parempi loma on tiedossa. Näin ainakin itse tunnustan välillä ajattelevani. Tänä kesänä opin kuitenkin arvostamaan myös kotimaassa reissaamista.

Toki olisi enemmän kuin mielelläni suunnannut ulkomaille, mutta kesätyöt ja rahan puute rajoittivat mahdollisuuksia. Ensin vaivuin masennukseen, enkä tiennyt mitä tehdä ilma piristävää ulkomaanmatkaa vähintään kerran vuodessa. Keksin kuitenkin nopeasti mukiinmenevän kakkosvaihtoehdon: festarit.

Olen joka kesä viihtynyt festareilla enemmän tai vähemmän, mutta ensi kertaa tajusin myös sen olevan matkailua, joskin aivan liian aliarvostettua: mahtava matkaseura, ruoka, juoma, musiikki ja loputon tie edessä (vaikka matka esim. Himokselle ei nyt aivan loputon olekaan...) :) Kuskia menomatkalle ei ollut vaikeuksia päättää, mutta paluumatkan kanssa asia oli toinen, sattuneesta syystä...

Suuntasimme siis jokavuotisille Pipefest-festivaaleille, jotka järjestettiin tänä vuonna Himoksella Jämsässä. Aikaisempina vuosina tapahtuma on järjestetty Vuokatissa, joka mielestäni oli huomattavasti Himosta parempi paikka niin tunnelmaltaan kuin järjestelyiltäänkin, tunnelmallista matkustusta unohtamatta. Tänä vuonna tyytyminen oli kuitenkin Jämsään, joka loppupeleissä oli kuitenki ihan mukava paikka festareille.

Pipefestiin mahtui liikaa tapahtumia lueteltavaksi. Jälleen saa vuoden verran odottaa neljättä kesää pipekansan kanssa. Tärkein oppimani asia oli kuitenkin se, että minun(kin) tulisi arvostaa kotimaan matkailua ja kohteita huomattavasti enemmän. Niissä on enemmän nähtävää ja koettavaa, kuin uskoisikaan.

Unelmien Barcelona!

Olen käynyt Barcelonassa monta kertaa ja koen, että olen nähnyt ja kokenut enemmän kuin tavallinen turisti.

On monia syitä miksi rakastuin Barcelonaan. Lukemattomat ostosmahdollisuudet, rannat, tapas-baarit ja nähtävyydet ovat muun muassa niitä syitä, miksi rakastuin tähän elävään kaupunkiin. Sinkuille löytyy silmäniloa hyvännäköisistä, aurinkoa palvovista ihmisistä, jotka loikoilevat pitkin päivää rannoilla. Myös koko kaupungin tunnelma sekä ihmisten elämänmyönteinen asenne sai minut tuntemaan oloni entistä kotoisammaksi.

Kävin Barcelonassa ensimmäistä kertaa kesällä 2006, espanjan kielikurssilla. Kotiin paluuni jälkeen huomasin, että oli pakko päästä takaisin, joten lensin viikkoa myöhemmin takaisin unelmieni kaupunkiin. Tapasin paljon ihmisiä eri kulttuureista ja sain monta uutta ystävää, joihin pidän edelleen yhteyttä.

Koin sinä kesänä paljon Barcelonan sykkeessä, mutta kesä oli kuitenkin loppumassa, joten jouduin palaamaan kotiin. Kotiin paluuni jälkeen olin täysin rakastunut kaupunkiin ja jätin sydämeni Barcelonaan.

Kesällä 2010 päätin, että lähden hakemaan sydämeni takaisin. Joten niinpä lähdin siskoni kanssa viikoksi lempikaupunkiini. Vain muutama asia oli muuttunut neljän vuoden jälkeen. Muutamien ravintoloiden nimet olivat vaihtuneet, uusia liikkeitä oli avattu ja isoja rakennuksia oli rakennettu.


Tapasin vanhan tuttavani ja vietimme paljon aikaa yhdessä. Kun oli taas aika lähteä kotiin, en voinutkaan lähteä, koska en halunnut taas jättää sydäntäni Barcelonaan. Tällä kertaa pystyin tosin ottamaan sydämeni mukaan, koska sen oli aiemmin vienyt nykyinen poikaystäväni.

Barcelonassa on ainutlaatuinen tunnelma ja sen takia se on mahtava elämys. Vaikka poikaystäväni asuu nykyään kanssani Suomessa, kaipaan silti Barcelonaa ja osa sydämestäni on jäänyt sinne.

"And in our dreams you are a fairy tale"

Otsikko on pätkä englanniksi käännetystä, liettualaisesta runosta, joka jäi kauneutensa vuoksi mieleeni eräällä luennolla Liettuan opintomatkallamme.

Tässä muutamia kuvia, jotka otin matkan Vilnan osuuden aikana! Muut luokkalaiset taisivat kuvailla enemmän luokan fiiliksiä, mutta minä zoomailin kameraani kauniisiin rakennuksiin ja yksityiskohtiin.

Kuten Lontoossa, myös Vilnassa kauneuden vastapainona on hyvin paljon Neuvostoaikaista rappiota. Rikkinäisiä ikkunoita, rapisevia maalipintoja ja repsottavia ovenpieliä näki etenkin kaupungin keskusta-alueen ulkopuolella - mutta tämä röttelö on bongattu aivan vanhankaupungin lähettyviltä!

Surkeasta kamerastani huolimatta onnistuin vangitsemaan laskevan syysauringon puiden lehvien lävitse siivilöityvät säteet; miten runollista!

Herkullisia suklaakonvehteja, joita tuli ostettua tuliaiksikin.

Vilnan katedraalin katon kukkakuviointi oli ihan mielettömän hieno.

Vilnassa oli kirkkoja niin paljon, että niitä pystyi jopa vangitsemaan samaan kuvaan kaksi kerralla! :D

Erään vanhankaupungin talon seinään oli muurattu teekannuja.

Näkemistämme kohteista suosikkini oli ehdottomasti Pyhän Paavalin ja Pietarin kirkko. Ulkoapäin se ei ollut niin kovin vaikuttava...

... mutta sisäpuolen ryöppyävän runsaat koristelut olivat täynnä mitä mielenkiintoisimpia yksityiskohtia.

Kaikki kuvat ovat minun ottamiani, eli eipäs sitten käytetä niitä ilman lupaa, kiitos. ;D

Lomani Kyproksella

Vaikka kaikki ulkomaanreissuni ovat olleet omalla tavallaan ihania ja ainutlaatuisia, koin ehdottomasti tähänastisista reissuistani parhaimman matkatessani Kyprokselle, tarkemmin sanottuna Agia Napaan parhaan ystäväni kanssa. Olimme jo pitkään suunnitelleet yhteistä matkaa ja kesällä 2010 se vihdoinkin toteutui. Valitsimme kohteeksi juuri Agia Napan, sillä tiesimme, että siellä olisi vähän kaikkea mitä lomaltamme halusimme: takuuvarma aurinko, ihanat rannat sekä kristallinkirkas meri, sekä tietenkin todella hyvä yöelämä.. Keväisten ylioppilaskirjoitusten sekä koko kesän ahkeran työskentelyn jälkeen olimme todellakin ansainneet matkamme!

Odotimme matkaa todella pitkään ja matka-aamun viimein koittaessa emme meinanneet pysyä nahoissamme kun mietimme edessä häämöttävää viikkoa täynnä auringonottoa ja hauskanpitoa. Koneeseen istuessamme emme voineet uskoa, että olimme todellakin matkalla Kyprokselle. Lento kului kuin siivillä, sillä ajatuksissamme pyöri vain tuleva viikko ja uudet, unohtumattomat kokemukset.

Kun vihdoin pääsimme Agia Napaan ja hotelliimme, päätimme heti lähteä ottamaan yhdet drinksut hotellimme allasalueelle loman aloituksen kunniaksi. Ihmettelimme hetken hotellin railakasta menoa, jonka jälkeen päätimme lähteä valmistautumaan iltaa varten. Lähdimme kaupungille hieman kiertelemään ja nauttimaan kreikkalaisen keittiön antimista, mutta aikaisen heräämisen ja matkustuksen jälkeen päätimme, että olisi järkevää mennä ensimmäisenä iltana aikaisin nukkumaan, jotta jaksaisimme valvoa tulevina iltoina yön pikkutunneille asti...

Päivät kuluivat Kyproksella nopeasti, melkeinpä liian nopeasti, niin kuin ihanilla lomilla on usein tapana käydä. Päivät pötköttelimme rannalla aurinkoa palvoen ja tutustuimme paremmin lomakohteeseemme ja iltaisin pidimme hauskaa baarikadulla. Aluksi oli outoa, kun baarit saattoivat olla auki aamukuuteen, kun Suomessa oli tottunut hieman lyhyempiin aukioloaikoihin. Ainakin saimme bilettää kunnolla! Kerran päätimme lähteä katsomaan auringonnousua läheiselle rannalle, ja muistankin sen yhtenä reissumme kohokohdista. Oli ihanaa katsoa, kun aurinko nousi pilvettömälle taivaalle ja kaupunki heräsi uuteen päivään.

Reissumme tarkoituksena oli totaalinen irtiotto arjesta ja Suomesta, halusimme vain nauttia kesän viimepäivistä, sillä syksy toi mukanaan uudet kuviot, muuton toiselle paikkakunnalle ja opiskelujen aloittamiset. Matka ehdottomasti kruunasi koko kesän ja tulen muistamaan sen läpi elämäni. Näin jälkeenpäin, monta kokemusta ja muistoa rikkaanpana voinkin sanoa, että aika todellakin kultaa muistot!

Minu Eestimaa

Eesti, tuo rikollisuuden, köyhyyden ja prostituution kehto. Eesti on maa, jossa kansalaisten keskimääräinen palkka on vaivaiset 784€ ja työttömyystuki 64€ kuukaudessa. Ruoka on uusimpien vertailujen mukaan kalliimpaa kuin Suomessa, mutta viinapullo maksaa kuitenkin puolet vähemmän kuin meillä täällä Suomenlahden toisella puolen. Eesti on maa, jossa varmasti löydät seuraa yön hämyisiltä kujilta ja joudut samaan aikaan todennäköisesti myös ryöstetyksi tai vähintäänkin huijatuksi.

Eesti, tuo halvan viinan ja kauniiden naisien luvattu maa. Taksikilometri maksaa Tallinnassa 0,35€ ja ”Üks külm õlu” hädin tuskin 2€, taivaallista! Tarvitseeko ihmetellä, miksi Tallinna on suomalaisten suosikkikohde ja miksi virolaisten hellästi poroiksi kutsumat suomalaiset ovat suomenlahden toisella puolen niin usein tuhannen tuiterissa?


Kuva: Baltic Guide-lehti 9/2011

Tässä kohtaa on hyvä lisätä yleissivistystä ja kertoa myös, että mikäli Tallinnassa sitä olutta tilatessa siinä drinkkilistassa lukee ”lahja alkohol” kyse ei suinkaan ole ilmaisesta viinatarjoilusta vaan ihanassa sukulaiskielessämme lahja tarkoittaa mietoa.
Varmat lähteet ja pikkulinnut kertovat, että Viron kieli onkin suomalaisten mielestä hulvattoman hauskaa kuunneltavaa ja väärinkäsitysten määrä näiden kahden kansakunnan välillä on rajaton. Tämä saattaa tulla joillekin yllätyksenä, mutta virolaisista suomalaisten puhe on muuten yhtä vitsikkään kuuloista kuin viron kieli suomalaisten korvissa.

Suomalaiset saavat kielimuurin lisäksi myös usein törmätä siihen, että suomalaisille pätee tässä lahjaviinan maassa usein ”porolisä”. Sen vuoksi monet taksimatkat onkin istuttu hiljaisuudessa kun suomalaisten kavereiden on käsketty istua taksimatka suu supussa pennosten säästämiseksi.

Olen huomannut, että suomalaisilla on usein paljon ennakkoluuloja viroa kohtaan ja valitettavasti monien suomalaisten näkökulmasta Eestinmaan ainoat nähtävyydet ovat Super Alko-viinakauppa ja Tallinnan Viru Keskus-kauppakeskus.

Rohkaisisin kuitenkin raapaisemaan pintaa syvemmälle ja tutustumaan tuohon pieneen kansakuntaan ja maahan syvemmin. Tulet huomaamaan, kuinka tällä pienellä kansakunnalla onkin arvokkaampi ja hienompi kulttuuri kuin voisi kuvitellakaan. Tulet huomaamaan myös sen miten sydämellisiä ovat tuon pienen maan kansalaiset puhumattakaan Eestinmaan koskemattoman luonnon upeudesta.


Minun sydämessäni Eestillä on kullanarvoinen paikka. Kun pääsen hiljentymään Hiidenmaan tunnelmallisessa saaristomaisemassa tai kun sinimustavalkoiset liput liehuvat ja kuulen Tallinnassa laulujuhlilla miten sadattuhannet ihmiset laulavat yhdessä kansallislaulua itsenäisen Eestin puolesta. Silloin tiedän taas miksi Eesti on ja pysyy lujasti siellä sydämessäni.

Häät Amerikan tapaan

Koko loppu talven ja kevään olin odottanut ensimmäistä Amerikan matkaani. Tarkoituksena oli mennä edustamaan meidän perhettämme serkkupoikani häihin. Viimein sitten koitti lähtöpäivä. Kone laskeutui Orlandon kentälle ilta kuudelta.

Koska emme olleet USA:n kansalaisia, jouduimme odottelemaan pitkään, että kaikkien sormenjäljet oli otettu talteen ja turhanpäiväiset kysymykset oli kysytty. Onneksi matkalaukut tulivat nopeasti! Edessä oli vielä n. 2 tunnin matka hotellille. Lentokenttä oli iso ja sokkeloinen, ja tietysti menimme kuskimme kanssa ristiin ja 45 minuutin ajan etsimme toisiamme. Muutaman puhelun jälkeen kuitenkin löysimme toisemme ja matka pääsi jatkumaan. Vasta autossa tajusin, kuinka väsynyt olin matkan jäljiltä.

Seuraavana päivänä heräsimme ajoissa aamiaiselle, sillä olimme jo Suomessa suunnitelleet serkkuni kanssa, että lähdemme sinä päivänä Jacksonvilleen kiertämään mahdollisimman monta outlet myymälää. Tarkoituksena oli mm. löytää harjoitusillalliselle sopiva mekko (joka itse aiassa löytyi vasta häiden jälkeen, kun menimme uudestaan ostoksille). Päivän jälkeen olo oli kuin Sinkkuelämän Carriellä kymmenien eri kassien kanssa.

Häitä ennen meillä oli paljon yhteistä ohjelmaa, jonka takia ruskettumiselle ei jäänyt aikaa kuin vasta loppuviikolla... Kaikkein mieleenpainuvimmat ohjelmat olivat harjoitusillallinen ja häiden tervetulotilaisuus. Molemmat niistä oli hyvin nesteytetty ja tähän voi vain sanoa, että ei me suomalaiset olla ainoita joille kupliva maistuu :P Kaaso oli tehnyt morsiusneitojen kanssa illalliselle upean diashow'n morsiamen ja sulhasen lapsuuskuvista, joka sai monet liikuttumaan.

Kirkko, jossa pari vihittiin, oli harjoitusillallisravintolan lähellä. Se oli paljon koristellisempi ja suurempi kuin olin odottanut. Häät muistuttivat aikaisemmin kesällä näytettyjä Katen ja Williamin häitiä morsiamen katolisen taustan johdosta. Seremonia oli melko lyhyt, mutta tosi kaunis! Morsiusneidot ja sulhaspojat olivat kaikki siistissä rivissä ja puvut oli tarkkaan suunniteltu ihan niin kuin elokuvissa. Morsiamen puku oli yksinkertaisuudessaan kaunis.

Hotellilla meitä odotti coctail tilaisuus ja sen jälkeen illallinen ja jatkot. Teema oli koko hääviikon ajan ollut merellinen, minkä takia ruokatarjoilut koostuivat lähinnä kalasta, simpukoista ja sushista. Ei siis valittamista! Ruokailun aikana pariskunnan ystävät astelivat lavalle kertomaan yhteisiä kommelluksiaan, ja jokaisen jälkeen parin oli määrä antaa pusut toisilleen. Tietysti ohjelmaan kuului myös kimpun heittäminen naisille ja sukkanauhan heittäminen miehille. Meillä oli niin hauskaa, että emme edes tajunneet kuinka aika oli kulunut ja aurinko näkyi jo horisontissa.

Olen ollut monissa häissä, mutta mitkään eivät vedä vertoja näille. Tutustuin hääpäivien aikana moniin uusiin ihmisiin, joita toivottavasti tapaan kun menen seuraavan kerran Atlantin toiselle puolelle!

Hiekkaa ja mustakaapuja

Maaliskuussa 2011 lähdin viikoksi risteilemään Persianlahdelle. Tosin jostakin kumman kohtalon oikusta oma luokkani lähti täsmälleen samalla viikolla Berliiniin opintomatkalle. Harmitti, kun en päässyt mukaan muiden kanssa, mutta toisaalta siihen vuodenaikaan kuiva ja lämmin ilmasto oli varsin houkutteleva vaihtoehto.

Risteilin siis italialaisen Costa Cruisesin paatilla ja reitti oli seuraava: Dubai-Muscat-Fujairah-Abu Dhabi-Dubai.

Jo itse saapuminen Dubaihin oli itsessään jännittävää. Siistejä katuja, pilvenpiirtäjiä, kultapuoteja ja kaikkialla valkoisiin ja mustiin kaapuihin pukeutuneita ihmisiä. Ihmettelyä ei kestänyt pitkään, sillä pian oltiin jo menossa laivaan.

Sisäpuolelta laiva oli hieno, italialaista suunnittelua. Kauniita muotoja, värejä ja koristeita oli kaikkialla, oikein viimeisen päälle. Hyttikin oli vähän toista luokkaa kuin Suomen laivoilla.

Palvelut laivalla olivat hyviä ja toimivia. Muutenkin henkilökunta oli ystävällistä. En tiedä miten he jaksoivat hymyillä jatkuvasti. Ravintolassa palvelu oli vähän liiankin vauhdikasta, sillä heti kun annos oli syöty, lähti lautanenkin. Tuntui, että on kiire.

Aluksi epäilin sellaisen laivaelämän käyvän pitkäksi, mutta laivalla riitti onneksi tekemistä (kuten jatkuva syöminen ja auringonpalvonta). Niin ruokaahan oli tarjolla kellon ympäri. Lisäksi tietenkin kohteet matkan aikana olivat mielenkiintoisia.

En ollut ennen käynyt arabimaissa, joten oli mukavaa nähdä toisenlaista kulttuuria. Kaikki hyvä tosin loppuu aikanaan ja kotiinlähtö oli edessä. Viikko vilahti ja karu paluu kylmään arkeen tuli nopeasti eteen.

Koristeellinen Cambridge

Pääsiäisenä käväisin pikalomalla Cambridgen yliopistokaupungissa ja on ihme miten paljon nähtävää pienessä kaupungissa voikaan olla. Toisaalta jos alueen ensimmäinen asutus on roomalaisten ajalta ei historiasta ainakaan ole puutetta.

130 000 asukkaan kaupungissa on yli 30 collegea ja arviolta 30 000 opiskelijaa. Keskusta-alueella kävellessä välillä tuntui, että on suositummassakin turistikohteessa sillä vastaantulevien kielten kirjo oli yllättävän laaja. Kaikki vaihto-oppilaat tuovatkin oman makunsa Cambridgeen. Tuo se mukanaan ongelmiakin, kun paikallisväestö ei aina suhtaudu suopeasti ulkomaalaisiin asukkaisiin.

Suurin osa kaupungin koristeellisista rakennuksista on sijoittunut yhdelle alueelle ja ostoskadulta suunnatessa muutaman jättimäisen kirkon välistä ilmestyykin King's Collegen etuovi ja kirkkorakennus. Kouluun olisi voinut päästä sisälle maksamalla kiertokäynnistä, mutta se ei matkaseuraani hirmuisesti paikallisena kiinnostanut niin jätimme tällä kertaa väliin. Upeat ulkoseinät kyllä lupasivat vielä upeampia sisätiloja.

King's Collegen pääsisäänkäynti King's Paradella

Kaupungin keskustassa tällaiset näkymät eivät ole mitenkään harvinaisia, tuntuu että 1400-1500 -luvuilta peräisin olevia rakennuksia ja rakennelmia on tiputeltu sinne tänne joka kulman taakse.

Mystinen mekaaninen kello. En osannut tulkita, piti katsoa aikaa kännykästä

Googlailemalla selvinnyt Corpus Clock on pari miljoonaa maksanut kellotaulu, jonka led-valot näyttävät tunteja, minuutteja ja sekuntteja. En tiedä pitäisikö sitä olla Stephen Hawking, että saisi selvää mitä aikaa kiiltävä kellotaulu näytti, mutta olihan tuo kiva liikkuvan heinäsirkkansa kanssa.

Jos kirkkojen, museoiden (esim. Luonnontieteellinen) ja koulujen kiertely kyllästyttää voi aikaa viettää myös piknikillä Cambridgen monissa puistoissa. Pieniä Sainsbury's tai Mark's & Spencer's -marketteja löytyy suhteellisen tiheään. M&S on kuin paikallinen Stockmann, joten Sainsbury'siltä löytyivät meille mansikat ja viinirypäleet.

Pieni puistoalue Cam-joen varrella

Jokiveneilijöitä Matemaattisen sillan luona

Jos sattuu valitsemaan eväsretkipaikakseen joenvarren voi huvikseen seurailla jokiveneitä ja niitä eteenpäin tyrkkiviä ihmisiä. Kokemattomat veneilijät saavat usein aikaan liikenneruuhkia ja ohjailijat ovat monta kertaa töpeksineet itsensä jokeen. Lisämaksusta itselleen saa toki oman keppimiehen ja joelta saa paremmat näkymät yliopistojen suurille sisäpihoille.

Matemaattinen silta on muuten rakennettu ilman yhtäkään naulaa tai muuta vastaavaa. Laudat on aseteltu juuri oikeisiin kohtiin ja kulmiin, että sillasta on tullut kantava.


Cambridgestä löytyy tietysti normaalit ostosmahdollisuudet eli H&M, Zara, Topshop, Primark yms. Jos kaupungin kauppa- ja ravintolatarjonta tuntuu kuitenkin liian suppealta, voi rautatieasemalta ostaa kokopäivän junalipun Lontooseen. Junamatka kestää 45 min tai vähän yli tunnin riippuen valitsiko nopean vai hitaan junan King's Crossin asemalle.
Lippuun saa myös yhdistettyä metrolipun, jolla sitten voi kiertää Lontoota ihan mielinmäärin ja palata illalla takaisin Cambridgeen. Off-peak Travelcard liput ovat 28 puntaa eli noin 33 euroa.

In a Berlin state of mind

Lokakuussa 2010 kuulimme opintomatkamme suuntautuvan Berliiniin. Matka-ajankohta oli maaliskuu, Berliinissä kun järjestetään silloin maailman johtavat matkamessut.

Matkakohde ei houkutellut. Miksei mielummin Rooma, Barcelona, Lontoo, Pariisi, Lissabon... Lista "mielummin kuin Berliini" kaupungeista oli loputon.

Eihän Berliini ole muuta kuin entinen kahtia jaettu kaupunki, ruma kuin mikä ja vielä kaiken lisäksi Saksassa. Matkalle ei lähdetty riemusta pomppien.




Kuinkas kävikään.


Rakastuin.


Berliini hurmasi rumankauneudellaan, asenteellaan ja halvalla kaljalla.


Kuusi päivää Berliinissä kului nopeasti kansainvälistä projektia tehden ja nähtävyyksissä ravaten. Vaikka suurin osa kaupungista jäi näkemättä, oli Berliini vienyt sydämeni.


Kesälomallani palasin lempikaupunkiini maailman parhaassa seurassa. Päivät kuluivat jalat rakoillen kävellen ja illat pubeissa vadelmaolutta pillillä siemaillen. Heinäkuun viimeinen viikko Berliinissä oli kaatosateinen, mutta mikään ei haalistanut rakkauttani.


Berliini, tulen vielä takaisin.

Yksin matkustaminen

Heti aloitettuani italian kielen opinnot lukiossa, syntyi haave päästä joskus Roomaan ja muualle Italiaan matkustelemaan. Matkan aika koitti elo-syyskuussa 2006, kun olin saanut keväällä valkolakin päähän ja sen jälkeen työskennellyt kesän ahkerasti Linnanmäellä siivoojana ja ansainnut rahaa matkaa varten.

Se oli ensimmäinen kerta, kun lähdin yksin matkalle. Olin tuolloin 18-vuotias ja vietin Roomassa kolme viikkoa ja Firenzessä viikon. Monet hostelleissa tapaamistani reppureissaajista ihmettelivät sitä, kuinka olen uskaltanut lähteä yksin matkalle ja vieläpä niinkin nuorena. Syy oli se, että kukaan kavereistani ei koulun, työn tai muun pakottavan syyn takia päässyt lähtemään kanssani matkalle. Ja unelmathan on tehty toteutettaviksi, joten en jäänyt asiaa sen kummemmin murehtimaan vaan lähdin matkaan.

Jo ensimmäisinä päivinä totesin, että yksin matkustamisessa todella on omat hyvät puolensa. Saa tulla ja mennä niin kuin haluaa. Saa katsella niitä nähtävyyksiä, joita itseään huvittaa. Ei tarvitse tehdä muista riippuvia kompromisseja, eikä tarvitse huolehtia muista kuin omasta itsestään.

On yksin matkustamisessa toki huonotkin puolensa. Noin kolmen viikon matkustamisen jälkeen tunsin oloni jo melko yksinäiseksi ja kaipasin omia kavereitani Suomessa. Hostelleissa asuminen helpotti yksinäisyyttä jossain määrin, sillä siellä tapasi paljon uusia ihmisiä ympäri maailman. Tarvitsee vain olla hiukan sosiaalinen ja avoimin mielin saadakseen hostelleissa juttukaverin.

Toinen huono puoli yksin matkustamisessa oli se, että Italian yöelämää en tuolloin nähnyt lainkaan. Olin eräänä päivänä yksin ulkona myöhään illalla, kun eräs paikallinen mies lähti seuraamaan minua autollaan, enkä sen jälkeen uskaltanut enää olla yksin yöaikaan liikenteessä.

Vaikka itsekin olin aika pissat housuissa reissuun lähtiessäni, voin näin jälkikäteen sanoa, että se on ollut matkakokemuksistani parhain. Sain olla oman onneni herra ja opin matkan aikana elämästä ja itsestäni paljon. Opin muun muassa niinkin tärkeän asian kuin: "Raha ei kasva puussa." Sitä kasvoi onneksi isäni lompakossa, kun olin tuhlannut kaikki ansaitsemani rahat, enkä ollut vielä ostanut paluulippua.

Jos siis tunnet olevasi tarpeeksi rohkea ja pärjääväsi itsenäisesti, suosittelen lähtemään matkalle yksin. Ties vaikka sattuisit tapaamaan mukavan henkilön rautatieasemalla ja käymään hänen kanssaan treffeillä vielä samana iltana. Niin minulle kävi. Mutta ei siitä sen enempää.

VR on kansainvälinen ilmiö

Pasilan asemalla tuttu fiilis arkiaamuna. Väsyttää, on pimeä, sataa räntää, on kiire kouluun ja aseman aikataulunäyttöön tulee tuttu muutos "K-juna 07:46--->08:04". Ihmiset huokailevat ja poistuvat vihaisina asemarakennukseen lämmittelemään. Tuona hetkenä tulee monesti ajateltua, että miten Suomen VR voi olla niin suuri vitsi. Onko muualla maailmalla samanlaista menoa? Kokemuksieni perusteella voin sanoa, että kyllä on.

Yksi muisto jolloin saattoi tulla jopa kotoista VR:ää hiukan ikävä tapahtui jossain Itävallan, Unkarin ja Kroatian välimaastossa. Edellisenä iltana lähdettiin ränsistyneellä yöjunalla Varsovasta kohti Wieniä, ja tuolta oli tarkoitus jatkaa saman tien Zagrebiin. Wieniin selvittiin tunnin myöhässä, ja vaikka ehdittiin jo tuulettaa sitä että oikeaan junaan ehdittiin, niin matkanteko tyssäsi ennen kuin päästiin kunnolla edes istumaan. Löysimme itsemme jostain maalaiskylästä, ja vartin hakemisen jälkeen osasimme jo päätellä että olemme näköjään Unkarissa, ja maailman kuulussa Sopronin turistirysässä. Paikallisbussilla jatkettiin Szombathelyyn, tämänkään paikan olemmassaolosta emme olleet tietoisia ennen kuin seisoimme kyseisen kylän rautatieasemalla. Lopulta päästiin Zagrebiin noin vuorokauden matkaamisen jälkeen. Ehkä perille päästyämme olisi kerrankin ollut paikallaan suomituristien klisee "In Finland vii häv tis thing kaalled.......VR".





Joitain taas ketuttaa VR:n korkeat hinnat. Onhan se totta, että junamatkustus Suomessa on aika kallista puuhaa. Toista se on Belgiassa ja Hollannissa jossa pystyy matkustamaan ihan ilmaiseksi. Jos siis omatunto tämän sallii. Tarkastajia kun ei näy juuri koskaan, eikä junissa yleensä myydä lippuja ollenkaan. Jossain vaiheessa kuitenkin karman laki aina iskee. Itselläni silloin kun ensin leveät virneet kasvoillamme matkattiin Brysselistä Amsterdamiin ilmaiseksi, mutta sitten kun Amsterdam on nähty ja pitäisi ehtiä aamujunalla Eindhovenin lentokentälle, niin toki silloin tarkastajat iskevät ja sakkoa tulee maksettavaksi 4euroa yli budjetin. Onneksi "Spasiba yes yes stroganoff no talk but good ruski" toimii aina, ja puuttuvat kolikot ilmestyivät muilta matkaajilta konnarin kätösiin. Ehkä siis loppujen lopuksi tämä Suomen systeemi onkin vähän toimivampi.

Sitten jos ihme tapahtuu ja me suomalaiset sinne VR:n junaan jossain vaiheessa pääsemme, niin meno toki on kuin hautajaissaattueessa. Tuo eroaa hiukan muusta Euroopasta. Ainakin jos yöjunalla sahaat väliä Zagreb-Ljubljana-Villach. Ainakaan Helsingistä Lahteen mentäessä en ole viettänyt koko matkaa samassa loossissa 5 vanhemman herrasmiehen kanssa, jotka herkeämättä koko matkan ajan tuijottavat sinua ja kaveriasi ja nauravat kuin viimeistä päivää. Toki onhan se hienoa levittää iloa balkanilaisille pelkästään omalla pärställään. Ihan jopa Itämeren takaa kuitenkin löytyy mielenkiintoista matkaseuraa. Ainakin jos menet bussilla Tallinnasta Puolaan. Suosittelen teillekin, mikäli haluatte tutustua Prison Breakin T-Bagin näköiseen jannuun joka on omien sanojensa mukaan pelannut ammatikseen jääkiekkoa Saksassa, on saanut nimensä joltain aasialaiselta jumalalta ja omistaa viimeisen Neuvostoliitossa painetun ruplan. Kyseinen herrasmies tarjoaa todennäköisesti myös kokaiinia jossain Latvian ja Liettuan rajan tuntumassa, mutta itse ainakin tästä tarjouksesta kieltäydyttiin.

Jos suomalaisten pitäisi sukulaissieluja etsiä julkisista kulkuvälineistä niin USA:ssa asuvat meksikolaiset voisivat olla hyvä kohde. New Yorkissa käydessäni sain kokea toiminnan täytteisen viikon, mutta bussimatka New Jerseystä New Yorkiin ei hirveästi actionia sisältänyt. Itse 15-vuotiaana kun olin äitini kanssa bussin ainoa joka ei ollut viiksekäs meksikolaistaustainen hombre. Siitä huolimatta yksikään matkustaja ei liikahtanutkaan, saatika sanonut sanaakaan koko matkan aikana. Tijuanaan ei kuitenkaan bussi päätynyt. Bussimatka Lontoosta Walesiin sen sijaan oli vähän hilpeämpi reissu. Ja tällä kertaa hilpeydestä jopa vastasivat suomalaiset! Syy tosin löytyy siitä, että bussi oli täynnä suomalaisia jalkapallokannattajia, ja vielä enemmän siitä että Victorian aseman kioskista sai Stella-tölkkejä matkaevääksi alle kahdella punnalla. Jos oltaisiin oltu Suomessa ja Expresbussissa, niin bussi ei olisi kyllä liikkunut mihinkään. Ihan vaan sen takia, että bussi oli ylibuukattu parilla ihmisellä, ja tuohan rikkoo ties mitä kauhistuttavia julkisen liikenteen lakipykäliä.

Ehkä se ei siis loppujen lopuksi olekaan mikään maailman kaatava katastrofi, jos se aamuinen lähijuna on sen muutaman minuutin myöhässä. Tuostakin voi löytää aina silloin tällöin jotain ihan hyviä ja hauskojakin puolia. Kyllä se juna aina joskus tulee.