Helmestä kohti taivaallista unelmaa

Helmestä kohti taivaallista unelmaa

 

Olin seitsemänvuotias lentäessäni ensimmäisen kerran yksin. Saavuttuani Helsinki-Vantaan lentokentälle, sanoin äidilleni haltioituneena: ”äiti, niillä lentoemännillä oli kultaiset napit käsivarsissa, minäkin haluan lentoemännäksi.”  Siitä päivästä lähtien minulla oli unelma.

Unelmani kuitenkin tuntui olevan yhtä kaukana kuin taivaalla lentävät lentokoneet. Elin pitkään siinä ajatuksessa, että minusta ei koskaan olisi lentoemännäksi.

Tiesin, että jos haluaisin kohti lentotyötä, minun oli suunnattava matkailualalle. Hain Helmeen opiskelemaan ja kesällä sain postista kirjeen hyväksymisestä. Olin onnesta soikeana. ”Yksi askel lähempänä unelmaa.”, ajattelin.

Syksy avasi ovet matkailun maailmaan ja olin lumoutunut. Rakastin opiskelua ja matkailualan saloja. Minusta tuntui kuin olisin ensimmäisenä opintovuotenani matkustanut maailman ympäri.  

Opiskellessani matkailualaa sain itsevarmuutta ja intoa tavoitella unelmaani, josta en ollut aiemmin uskaltanut edes kunnolla haaveilla. Minusta alkoi tuntua, että minä pystyn toteuttamaan unelmani vielä jonakin päivänä.

Keväällä saapui päivä, joka muutti elämäni. Kouluni oppilaat olivat järjestäneet matkailupäivän, jonne oli kutsuttu matkailualan ammattilaisia luennoimaan. Lavalle nousi aurinkoinen mies, joka oli täynnä positiivista energiaa. Hän kysyi "taikakysymyksen", mikä herätti täyden huomioni. "Kuka täällä haluaa lentoemännäksi?". Nostin käteni ilmaan silmät sädehtien.

Tiedättekö sen hetken elämässä, kun vain tietää, minne suuntaan pitää mennä? Silloin tiesin. Oli kyse ProffsAviationin valmentavasta lentoemäntäkurssista, jonne laitoin hakemuksen heti luennon jälkeen.

Osallistuin kurssille ja se oli viimeinen ponnahdus kohti unelmaani. Kurssi antoi minulle kuvan siitä, mitä lentoemännän työ oikeasti on. Vaikka kuva ei ollut ruusuinen, eikä se sisältänyt pientä hippustakaan glamouria, se herätti minussa tunteenpalon, "Tänne maailmaan minä haluan kuulua.", ajattelin.

Kesällä minulla oli elämäni näyttö edessä. Sain kutsun työhaastatteluun saksalaiselle lentoyhtiölle TuiFlyille. Samaan aikaan minua kauhistutti, mutta samaan aikaan olin täynnä itsevarmuutta ja valmis menemään kohti unelmaani.

Rekrytointiprosessi oli pitkä mutta jännittävä kokemus. Siihen kuului kolme vaihetta. Mitä pidemmälle pääsin, sitä kauheampi olo tuli. ”Entä jos en pääsekkään tässä vaiheessa kun olen ollut jo kahdessa haastattelussa?”  Mieleni kävi todennäköisyyksiä ja vaihtoehtoja läpi. Olin kuitenkin ylpeä, että olin päässyt niinkin pitkälle.

Heinäkuun kuumana päivänä sain Tuomiokirkon portailla elämäni puhelun. Se on muisto, jonka haluan säilyttää koko elämäni. Se oli palkinto kaikesta työstä ja stressistä, jonka olin tämän unelman eteen käynyt. Se oli hetki, jolloin ansaitut ilonkyyneleet valuivat.

Aloitin lentoemännän työt syksyllä suorittaen samalla myös työharjoitteluni. Palasin huhtikuussa opintojeni pariin ja suoritan nyt opintoni päätökseen.

Unelmoikaa ja tehkää unelmienne eteen kaikkenne. Unelman saavuttaminen on hetki, jolloin tuntee elävänsä täysillä.

Tässä on linkki ProffsAviationin lentoemäntäkurssista:

http://www.proffsaviation.fi/

Tässä on linkki lentoyhtiöstä, jossa olin töissä:

http://www.tuifly.com/en/unternehmen.html