Ikuisella (arkisella) matkalla

Ai mikä on matkailua

Muistamme kaikki matkailun virallisen määritelmän oivasta Matkailu on Cool –opuksesta. Työmatkat arkisina työpäivinä eivät ole tämän määritelmän mukaan matkailua. Ei sitten, mutta kyllä arkinen työ-, koulu- ja vapaa-aikamatkustus mielestäni liittyy oleellisesti matkailuun, ja on usein kuulkaa hyvinkin avartavaa.

Olen tehnyt huisin jännittäviä reissuja mm. Pariisiin, Berliiniin ja Kanariansaarille. Näistä matkoista on riittänyt paljon värikästä kerrottavaa, mutta jopa vielä kiehtovampia asioita on tapahtunut liikennöidessäni ympäri pääkaupunkiseutua, julkisissa kulkuvälineissä milloin mitäkin toimittamassa. Niistä asioista kirjoittaisin takuulla mielenkiintoisemman matkapäiväkirjan kuin maailmanympärysmatkasta. Pyydän huomioimaan, että en siis ole ollut maailmanympärysmatkalla.

Mitä ihmettä, ainahan sitä on matkalla!

Minusta on jo vuosikaudet tuntunut, että olen ikuisella matkalla. Teen keikkatyötä, kenttänä koko pääkaupunkiseutu. Se on karttana päässäni. Väitän tietäväni paljon kätevämmät kulkureitit kuin näsäviisasteleva Reittiopas. Arkipäivästäni kuluu arvioni mukaan puolet siihen, että matkaan johonkin tai siihen että hartaana odottelen tätä julkista kyytiäni. Ja tuskin olen yksin tämän asiani kanssa.

Liikekannalla olen jatkuvasti. Aina huvittaisi lähteä sykkimään johonkin. Tai mikäli ei huvita, niin sitten on pakko, kun jokin korkeampi taho (=koulu, työ, joku typerä virasto) on näin päättänyt. Minulla ei ole ajokorttia, ja olen aina sattunut asumaan jokseenkin omituisella, epäkeskeisellä paikalla, mikä on tarkoittanut sitä että olen täysin HSL:n armon varassa.

Aina siitä lähtien, kun aloitin lukio-opinnot vuonna 2003, minulla on ollut kroonisesti matkakortilla seutukautta ladattuna. Ihanaahan se olisi aina pysytellä koto-Vantaan rajojen sisällä, mutta aina jokin oleellinen paikka onkin Helsingissä. Luojan kiitos mikään ei ikinä ole Espoossa, mutta oi tätä vapauden tuntua, kun tiedän tällä seutulipulla olevani oikeutettu sinnekin matkaamaan. Ja kerran oli työkeikka ihan Kauniaisten S-marketissa saakka! Mutta voi harmi kun Keravalla onkin jotain, ja sinne ei sen lipun turvin saakaan mennä. Menenpä kuitenkin, koska en mukamas tajunnut, noh sakot ilmeisesti rapsahtavat tietämättömillekin.

Opiskelijastatuksesta huolimatta nuo matkaliput tuuppaavat tosiaan olemaan aika tyyriitä. Mainittakoon, että hilluin vuosikaudet läsnäolevana opiskelijana yliopistossa, suorittamatta yhtään mitään, vain saadakseni tuon 50% alennuksen matkakorttiini.

Mitä pummilla matkustamiseen tulee, houkuttelevaahan se olisi, mutta bussiinkin on joka päivä ilmeisesti päästävä. Onnistuisinkohan livahtamaan kuskin huomaamatta muiden matkaajien jaloissa salamatkustajaksi, litteäksi vaanijaksi lattialle?

 

Arkimatkustus, mitä lystiä!

Mikäli suuri osa matkailustasi ja normipäivästäsi on julkisilla kulkuvälineillä liikennöimistä, suosittelen ottamaan siitä kaiken mahdollisen ilon irti. Kysymys vaan kuuluu miten.

Juhli siinä nyt sitten yksinäsi päässäsi, kun juna ei vaan yksinkertaisesti tule, syynä se että aurinko paistaa, ja täten tuli tekninen vika. Mutta tämähän on mitä mainioin aika musiikinkuunteluun, ämyrit korville vaan!

Entäs kun kokonainen mielipuolinen päiväkoti änkeytyy kevätretkelle juuri siihen samaan bussiin sinun kanssasi seitsemältä aamulla. Ja ipodistasi on kas kummaa loppunut akku juuri tuolla hetkellä. Todennäköisesti sinulla on myös migreeni. Tai krapula. Ja siinä bussissa on jousitus hajalla, tai siltä ainakin vaikuttaisi, sikäli kun aivosi hölskähtävät päässäsi joka ikisessä tien poimussa, ja päiväkotilapsoset toki huomioivat nämä hauskat pomput yliluonnollisten riemunkiljahdusten saattelemana. Ja he satavarmasti kiljuvat nyt muutenkin koko sen kirotun matkan ajan. Onhan se nyt herranen aika niin jännittävä kokemus, tuo bussimatka-matkanen.

Mikäli ilon repiminen tästä julkisissa matkustamisesta on mahdotonta, voisiko sillä olla jokin hyötyaspekti? Ainakin jotain empiiristä käyttäytymistieteellistä tutkimusta voisi tehdä matkaavia kansalaisia tarkkailemalla.

Vaikuttaisi siltä, että huolestuttavan suuri osa ihmisistä on äärimmäisen itsekeskeisiä tai ajattelemattomia. Perusteena esim. se, että he muodostavat massana muurin junan ovien eteen kun toisten pitäisi päästä ulos. Entä keitä ovat ne hullut, jotka asettavat laukkunsa penkille ruuhka-aikaan!? Ja kuinka arkajalka on sellainen henkilö, joka ei uskalla kysyä että pääsisikö tähän istumaan. Ilkeitä puolestaan ovat ne naiset,  jotka istuvat naisellisesti jalat ristittynä siten että ne saattavat osua vastapäätä istuvaan henkilöön. Kamalaa.


Eli siis mitä hyötyä?

Parasta miettiä ammatillista näkökulmaa. Voisin kirjoittaa matkustajien käytösoppaan, joka jaettaisiin HSL:n aikataulukirjan mukana kaikkiin kotitalouksiin.

Käytösoppaassa olisi ihan perusjuttuja. Sellaisia, joiden pitäisi olla itsestään selviä. Tutkimukseni ovat kuitenkin osoittaneet, etteivät ne ole. Täten minulla on elämäntehtävä. Kas näin teemme kaikki ilon ja valon lapset ;  junan ovien avautuessa mene sivuun, ensin toiset ulos, sitten vasta itse sisään. Laukku syliin niin kaikki mahtuvat istumaan, täytä penkit laitoja myöten niin muiden on mukavampi saapua, kiitä muita kun he väistävät sinua poistuessasi, poistukin ripeästi äläkä ikinä jää taivastelemaan. Ohjeita tulisi tuhat sivua, ja kaikissa ohjeissa olisi vielä lisäpykäliä poikkeustapausten varalle.

Bussimatkustuksesta saisi varmasti ihan oman ohjekirjan aikaiseksi. Pysäytä bussi mieluiten korostuneesti huitomalla, hyödynnä se heijastin!  Tervehdi nyt reippaasti kuskia herran tähden, ethän halua vaikuttaa antisosiaaliselta juntilta, vaikka kuski itse olisikin sellainen. Mikäli matkustat yksin ja bussissa on tilaa, älä mene neljän paikalle vaan säästä se seurueelle, älä ikinä kuvittele että etuovesta saisi mennä ulos jne. Niin ja kuskille ei tarvitse huutaa kiitosta poistumisen hetkellä, mutta kieltämättä kohteliastahan se on. Voit toki tehdä niin, mikäli maalaistolloksi tai ärsyttäväksi yltiöpositiivisuuden tulenkantajaksi leimautuminen ei haittaa sinua.

Oi kunpa tällä matkailualan perustutkinnolla voisin tulevaisuudessa luikerrella HSL:n palkkalistoille tällaiseksi matkustajien käytösoppaiden kirjoittajaksi. Siten minulla voisi joskus olla varaa ihan sanan varsinaisessa merkityksessä matkustaa. Ja sitten voisin kirjoittaa vastaavanlaiset ohjeet myös laiva- ja lopulta jopa lentomatkustukseen! Dude!