Työharjoittelu Sevillassa

Espanja - toinen kotimaa

Vuonna 2009 lähdin Nuorisovaihto Allianssin kautta etsimään elämyksiä maailmalta ja työkokemusta muualta Euroopasta ja osallistuin kansainväliseen, kaksi kuukautta kestävään Leonardo Da Vinci-ohjelmaan. Olin juuri valmistunut lukiosta ja kaipasin uusia tuulia elämään pitkän opiskelutaipaleen jälkeen. Jo yläasteelle mentäessä olin niin sanottu Espanja-fani. Olin kuunnellut Fuengirolassa asuvan kummitätini tuomia espanjankielisiä CD-levyjä ja pyytänyt häntä tulkkaamaan niiden sanoja. Lukiossa ahnehdin espanjan kursseja minkä kerkesin. Suoritin peräti kymmenen kurssia, joihin mahtui haastavaa kielioppia, Espanjan ja Latinalaisen Amerikan kulttuuri-kursseja, sekä puhekursseja. Keväällä olin päässyt harjaannuttamaan kielioppiani jo äidin kanssa Teneriffan Puerto de la Cruziin tehdyllä matkalla, jonka sain vanhemmiltani ylioppilaslahjaksi.

”Quien no ha visto Sevilla, no ha visto maravilla.”-”Se, ken ei ole nähnyt Sevillaa, ei ole nähnyt ihmettä.”

Elokuun lopulla pääsin toteuttamaan yhtä suurimmista haaveistani, muuttoa espanjaan. Muutto ei ollut tietenkään pysyvä, mutta kun näin kaupungin, leikittelin ajatuksella asuvani siellä lopun ikäni. Kuuma, aurinkoinen ja äänekäs kaupunki kapeine katuineen vei sydämeni mennessään heti kun astuimme bussista ulos.  Arabivaikutteinen arkkitehtuuri ja tiivis tunnelma loivat illuusion charmikkaasta pikkukaupungista.



Plaza de España



Sain kokeilla espanjankielen taitojani heti kättelyssä, kun saavuimme Espanjaan. Lensimme Malagaan parhaan ystäväni Minnan sekä uusien tuttavuuksien ja tulevien kämppäkavereiden Kaisan ja Aichan kanssa. Aicha on puoliksi perulainen, joten hän sai itseoikeutetusti kysyä tietä junalle Malagasta Sevillaan. Me muut pyrimme samaan suoritukseen lukiokurssien pohjalta junalippuja ostaessa. Hyvin se meni, meitä ymmärrettiin ja se tuntui mukavalta. Ihmiset ovat Sevillassa aina avuliaita auttamaan. He korjaavat, kun puhut väärin ja neuvovat auliisti reitin, vaikka eivät tietäisikään missä paikka täsmälleen on.



Sevilla on tunnettu appelsiineistaan



Minua luultiin monesti espanjalaiseksi, sillä osasin tervehtiä ja korostetulla aksentilla jatkaa keskustelua pitkälle ennen kuin paljastui, etten ymmärrä täysin kaikkea mitä minulle sanotaan. He olivat usein yllättyneitä, kun kerroin olevani suomalainen. Minua luultiin myös amerikkalaiseksi, sillä tarvitsin työssäni myös paljon englannin kieltä.  Sevillalaiset puhuvat niin voimakkaalla Andalusian aksentilla, että heitä on alkuun vaikea ymmärtää. Heidän puheessaan jää suurin osa s-kirjaimista pois, ja silloin kun he lausuvat ne, siirtyvät ne sanassa johonkin muuhun paikkaan. Esimerkkilauseena toimii loistavasti se kun kysytään ”Kuinka voit tyttöseni?”. Espanjaksi se kuuluu näin: ¿Como tu estas mi niña?, ja sevillaksi lausutaan: ¿Como tu tsa mi niña?

Kerran eräs herra tuli työharjoittelupaikkani baaritiskille ja kysyi minulta jotakin. En aivan ymmärtänyt mitä hän sanoi, joten kysyin, ”Anteeksi, voisitteko toistaa?” Kollegani sanoi herralle: ”Älkää puhuko noin nopeasti! Hän puhuu paremmin, kuin ymmärtää.” Otin sen kohteliaisuutena.



Step training ja kielikurssi

Meillä oli koko harjoittelun ajan yhteishenkilönä sevillalainen nainen nimeltä Inmaculada, tuttavallisemmin Inma. Saimme olla häneen yhteydessä aina kun tuli jotakin ongelmia. Step training järjesti meille ensin viikon kielikurssin, jossa kävimme läpi tärkeää sanastoa ja sevillalaista kulttuuria, kulttuurishokilta välttyäksemme. Kurssin opettajana oli mies nimeltä Ignacio, jota kutsuttiin Nachoksi. Ryhmässämme oli hyvin eritasoisia espanjankielen puhujia. Toiset olivat lukeneet kieltä jo monta vuotta, tai jopa asuneet espanjankielisessä maassa, kun taas jotkut osasivat vain alkeet. Ryhmähenki oli loistava ja kaikki auttoivat toisiaan tarpeen tullen.





Kävimme Nachon kanssa torilla ja hän osoitteli erilaisia vihanneksia, hedelmiä, kaloja, äyriäisiä ja mausteita, sekä kertoi miksi niitä kutsutaan Sevillassa. Kynät sauhusivat kun yritimme pysyä perässä siinä vauhdissa, sillä sevillalainen kulttuuri on avoin ja siellä puhutaan kovaan ääneen ja nopealla tempolla. Siihen tottui äkkiä, varsinkin kun itse koen persoonallisuuteni sopivan täydellisesti andalusialaiseen kulttuuriin; en varsinaisesti säästele sanojani.

Asuimme nelistään meille järjestetyssä kolmikerroksisessa pikkutalossa aivan Sevillan keskustassa. Kapea katumme oli rauhallinen ja syrjässä isolta autotieltä. Sevillassa on elo-lokakuussa 40 astetta lämmintä, siis tajuttoman kuuma! Pienessä huoneessa, jonka jaoin Minnan kanssa, oli yksi tuuletin. Nukkuminen oli aika tuskaista ja iltaisin kun lähdimme ulos, meikit sulivat poskille ennen kuin pääsimme edes ottamaan ensimmäisiä tanssiaskeleita.

 



Hotel Don Paco

Työpaikkani sijaitsi vajaan kymmenen minuutin kävelymatkan päässä kodistamme. Joka aamu ensimmäisten kolmen viikon ajan maanantaista perjantaihin heräsin kello 6 aamulla keittämään kahvit ja valmistelemaan töihin lähtöä. Se oli aluksi rankkaa, sillä en ole aamuihminen. Työpäivä loppui kello 11 aamupäivällä, jolloin kuuma Andalusian aurinko porotti antaen täydellisen tilaisuuden ottaa aurinkoa kolmannessa kerroksessa olevalla kattoterassillamme. Iltapäivät kuluivat usein kämppäkavereiden kanssa kaupungilla syömässä, katsoen nähtävyyksiä ja kierrellen kaduilla katsomassa katutaidetta ja kuuntelemassa katumusiikkia, kuten tulista flamencoa. Kaduilla ilta-aikaan voi kuulla sevillalaisten laulua, ¡Olé! -huutoja ja taputusta kitaramusiikin tahtiin.

Työpaikassani hotelli Don Pacossa työkaverit olivat minua noin 20- 30 vuotta vanhempia ja silti meillä oli todella hauskaa yhdessä. He olivat innoissaan saadessaan nuorta verta joukkonsa. Aloitin työt hotellin aamiaisella, aamuvarhain jo kello 7. Työn kuvaan kuului astioiden keräämistä aamubuffetissa, tiskaamista ja pöytien kattamista lounasta varten. Koin itseni erittäin tervetulleeksi työyhteisöön ja minua autettiin aina kiperissä tilanteissa.

Kolmen viikon jälkeen vaihdoin iltatyöhön hotellin baariin. Se vasta hauskaa olikin! Kollegani Pepe, oikealta nimeltään José Manuel (kaikki José-nimiset miehet Espanjassa ovat Pepejä), oli sympaattinen ja opetti minulle paljon baarityöstä sekä sevillalaisista tavoista. Ymmärsin, että espanjalainen anniskelulaki antaa periksi sen, että viinaa kaadetaan runsaalla kädellä, vähintään kaksinkertainen määrä kuin meillä normaalisti. Sain tehdä erikoiskahveja oikealla kahvakoneella ja sekoitella drinkkejä ilman mittoja. Rentoa, vai mitä?

Adios calle Virgen De La Luz!

Adios y Hasta pronto!

Opin työjakson aikana paljon ravintola-alasta, joka on myös hyvin kansainvälistä, varsinkin hotellissa. Ravintola-alan ja arkipäivän sanasto karttui kertaheitolla ja koin oppivani mielettömän paljon koko ajan. Joka päivä opin uusia sanoja ja lisää espanjalaisesta kulttuurista.  Aika riensi aivan liian nopeasti ja liian pian olikin jo kotiinlähdön aika. Rakastuin Sevillaan, täydelliseen maailmaan, jossa sain olla täysin oma itseni. Sydämestäni jäi palanen Sevillaan ja jonain päivänä aion hakea sen takaisin. Nykyään uskallan tuoda rohkeasti oman persoonallisuuteni esille, kun siltä tuntuu. Sevilla opetti minulle sen.