Matkailemaan... lasten kanssa

Olen ollut jo kaksi kertaa ulkomaanmatkalla pienten lasten kanssa. Ensimmäisen kerran matkustimme kun esikoinen oli puolitoistavuotias ja pikkusisko oli kuusi kuukautta. Toinen kerta oli vuosi myöhemmin.

Lomamme oli kaksi viikkoa Turkin Marmariksessa. Matkustajia oli minä, mieheni ja kaksi lasta.

Päivä oli tavallinen tiistai. Päivä jona mieheni meni sukellusretkelle. - Olin siis yksin lasten kanssa.

Kun yöpuku on aamulla vaihdettu uimapukuun, aloitamme syömään aamupalaa. Tarjolla on minun tekemääni kaurapuuroa ja maitoa. Erehdyn nousemaan pöydästä ja käymään vessassa. Palattuani takaisin aamupala on kirjaimellisesti vedetty naamaan, pöydälle ja muualle minne lusikan ja käden heittovoima jaksaa kantaa.

Siistiytymisen jälkeen alkaakin aurinkorasvaus, mikä ei ole ollenkaan helppoa yksi- ja kaksivuotiaille. Lapsille on ostettu kunnon aurinkorasvaa yli-isoilla suojakertoimella. Apteekin rasva onkin tahmeaa ja hankalasti levittyvää, ja iho jää tahmeaksi ja nihkeäksi. Kun lapset on rasvattu, he menevät pyörimään minun sänkyyni.  

Pakattuani rantakassin valmiiksi, huomaan esikoisen auttavan minua. Aina kun laitan tavaran kassiin on jokin muu tavara poistunut laukusta. Huomaan tehtävän miltei mahdottomaksi. Saan esikoista hämättyä Muumi-dvd:llä, joka osoittautuukin pelastukseksi.

Nyt kun rantakassi on valmis ajattelen olevani valmis lähtemään ihanalle rannalle viettämään kaunista aurinkoista ja leppoisaa päivää. Tarkistan vielä kaiken pyyhkeet, rasvat, kellukkeet, avaimet, rahat, tuttipullo ja oma taskupokkarini. Jee, valmista on! Sandaalit jalkaan ja aurinkolasit naamalle. Melkein lähtiessäni ulos ohitan hotelli huoneen ovessa olevan ison peilin. Ja mitäpä siellä näkyy? Olen itse vielä pyjamashortseissa!!

 

Rannalle päästyämme olen jo helpottunut. Edessäni on kirkas sininen meri, ja vesi on niin kirkasta että siitä näkee pohjaan. Hiekka on ihanan tuntuista jaloissani, polttavaa kylläkin. Kuopukseni ei tästä tykkää yhtään. Hän ei halua pitää kenkiä tai sukkia jaloissa, vain paljain jaloin. Joten hän istuu vain märällä hiekalla vesirajassa.

Esikoiseni ei tykkää kun hiekka tarttuu märkiin käsiin, joten hän on koko ajan pesemässä niitä. Olen huvittunut tästä kaikesta. Joka kerta kun kastaa jalat mereen ja juoksee meidän aurinkopaikoille, niin jalat olivat jo taas hiekassa. Sitä rataa esikoiseni juoksi monen monta kertaa.

Hotelissa huomasin että toisen lapsen aurinkolasit olivat kadonneet rannalla ollessamme. Ja oma taskupokkarini oli kastunut märkien pyyhkeiden vuoksi. Aina ei voi vaan onnistua.

Myöhemmin illalla teimme riemulöydön mieheni kanssa. Löysimme ravintolan jossa oli lasten iso HopLop- tyylinen peuhupaikka. Ravintola oli aivan huippu. Me saimme syödä omat annoksemme rauhassa, ja riehumisen jälkeen lapsetkin olivat nälkäisiä ja janoisia. Kahden viikon loman aikana kävimme samassa ravintolassa yhdeksän kertaa.

Illalla lapset sammuvat kuin kynttilät kun on nukkumaan menoaika. Kotona nukkumaanmeno on työlästä. Matkalla on niin paljon kaikkea nähtävää, kuultavaa, koettavaa ja kosketeltavaa että pieni matkaaja väsyy illaksi.

Ennen lomaa jännitän aina tiettyjä asioita: lasten ruokailua kohteessa, säätä, lentokoneessa olemista, onko tarpeeksi kaikkea tarpeellista pakattuna jne. Siis stressaan selvästi asioita joihin en pysty vaikuttamaan.

Nyt kahden ulkomaan matkan ja muutaman kotimaan matkan jälkeen koen olevani jo "ammattilainen" lasten kanssa matkustamisessa. On oikein mukavaa kun ystävät ja tutut kysyvät vihjeitä ja neuvoja.

Meidän perheen matkustaminen ei ole koskaan täydellistä. Meistä lähtee aina ääntä, ja jokin on melkein aina hukassa tai sitten joku ongelma hiipimässä.

Silti jokainen loma on ollut ikimuistoinen enkä vaihtaisi niitä mihinkään. Päivässä sattuu ja tapahtuu. Kaikkeen ei voi varautua. Ja varsinkin lomalla on kiva mennä vaan virran mukana.

Matkakohteena Turkin Marmaris sopi hyvin pienille lapsille. Jalkakäytävillä pääsi hyvin lastenrattailla, ravintoloissa löytyi useampi syöttötuoli, illat ei olleet meluisia, kaupunki on siisti ja rannat lapsiystävällisiä. Kaupoista löytyy paljon ostettavaa. Ja turkkilaiset rakastavat lapsia. 

 P.S Yksi loman jatkuva ongelma oli hatut. Ne eivät siis millään pysyneet lasteni päässä. Molemmat ottivat hattuja vuorotellen pois. Tähän itse kaipaisin vinkkiä ensi vuodelle.