keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Firenze, Toscanan auringon alla

Italia on aina ollut lähellä sydäntäni, sillä minulla on paljon sukulaisia siellä. Tarkemmin sanottuna Toscanassa. Pyrimme perheeni kanssa käymään siellä joka kesä, vaikka se ei aina onnistuisikaan. Silloin kun pääsemme lähtemään, käymme myös yleensä viettämässä päivän tai pari, parin tunnin junamatkan päässä sijaitsevassa kauniissa Firenzen kaupungissa. Kun olen siellä, rakastun siihen kaupunkiin aina uudelleen ja uudelleen! 
 
Kuva
Il Duomo
  
 
Firenze sijaitsee Toscanan alueella ja se on yksi Italian suosituimmista ja kauneimmista kaupungeista. Eikä ihme, sillä kaupunki on erityisesti tunnettu taiteestaan ja historiastaan, joka näkyy jo katunäkymässä. Siellä on todella paljon eri museoita ja taidegallerioita, mutta itse en ole pystynyt käymään vielä kertaakaan missään, sillä aina kun olen kävellyt esim. Uffizi- tai Galleria dell’Accademia- taidemuseoiden ohi (mistä löytyy mm. alkuperäinen Michelangelon David-patsas) on niihin aina ollut pitkät jonot. Suunnitelmissa tosin on, että käyn vierailemassa siellä jonain tulevana kesänä! 
 
Sen sijaan olen aina keskittynyt Firenzen toiseen olennaiseen asiaan, nimittäin shoppailuun. Firenzessä on todella hyviä ostosmahdollisuuksia ja ovat vain kävely etäisyyden toisistaan, jolloin näkee myös paljon nähtävyyksiä ihan ilmaiseksi (jos ostoksiin menneitä euroja ei lasketa). Joskus käyn kaupoissa ihan senkin takia, että pääsee hieman vilvoittelemaan ilmastoituihin tiloihin, sillä käyn Firenzessä yleensä heinä-elokuun paikkeilla, jolloin siellä voi olla todella kuuma. Suosittelisin, siis aina kantamaan vesipulloa mukana, jos siihen aikaan on lähdössä!
Kuva
Piazza della Signoria
 
 
Firenzeen (tai ylipäätänsä Italiaan) lähtiessä kannattaa myös pitää mielessä, että siellä pidetään siestan kaltaista lounastaukoa, jolloin monet kaupat ovat noin klo. 13-16:00 aikoihin kiinni. Tosin isommat tavaratalot saattavat olla poikkeuksia. Kannattaa tarkistaa eri kauppojen aukioloajat varmuudenvuoksi  jo etukäteen, niin että voi suunnitella sille ajalle jotain muuta nähtävää ja koettavaa! 
 
Odotan jo innolla seuraavaa kertaa, kun pääsen taas käymään tässä ihanassa kaupungissa ja näkemään sen historiaa, tekemään ostoksia ja syömään aivan järjettömän hyvää ruokaa! 
 
Seuraavaan kertaan Firenze, ciao! 

1 kommentti:

  1. Italiassa en ole päässyt vielä koskaan käymään. Täytyy ehdottomasti pitää Firenze mielessä kun alkaa jonain päivänä suunnittelemaan matkaa Italiaan.

    VastaaPoista