sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Kiertomatkalla

Olin muutaman hyvän ystäväni kanssa Turkissa kiertomatkalla. Odotuksemme eivät olleet kovinkaan suuret, sillä matka oli halpa ja aikataulu täyteen buukattu. Loppujen lopuksi matka kuitenkin osoittautui yhdeksi hauskimmista reissuista.
 
Matkustimme bussilla ympäri turkkia ja pysähdyimme päivittäin tutustumaan erilaisiin kohteisiin. Pääsimme nauttimaan monista erilaisesta 5 tähden hotellin upeista palveluista. Pitkät bussimatkat ja aikaiset herätykset kävivät pitkästyttäviksi, mutta onneksi matkaseura oli niin huikea, että tylsää ei tullut.
 
                             
 
Tutustuimme Antalyan kaupunkiin, ruokaan ja sen mielenkiintoiseen yöelämään. Oli todella erilainen kokemus päästä käymään ensimmäistä kertaa moskeijassa, ja vielä erimaassa. Se oli sisältä täysin erilainen mitä olin itse odottanut. Hienosti sisustettu ja paljon pieniä yksityiskohtia. Uskonnon merkitys korostui alueella selkeästi. Moskeijoiden minareettien kaiuttimista kuului viisi kertaa päivässä rukouskutsu. Tähän tottui toki erittäin nopeasti. Haluaisin ehdottomasti käydä uudestaan moskeijassa, mahdollisesti jossakin toisessa maassa.
                                                      
          
 
Ehdottomasti yksi matkan hienoimmista nähtävyyksistä oli Pamukkalen kuumat lähteet. Kävelimme lähteillä ja otimme upeita valokuvia. Ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka. Ja kuulemma Kleopatrakin oli siellä uinut.
                                             
 
 
 

 
 
Pysähdyttiin Antalyan lähellä olevalle Kursunlun vesiputoukselle ihastelemaan sen kauneutta. Hiljainen ja erittäin turistiystävällinen paikka, kävisin mieluusti uudestaankin. Siellä oli mahdollisuus nauttia paikallisesta kahvista ja ostaa tuliaisia kotiin. Hyvä paikka esimerkiksi piknikille.
 
Kävimme myös Alanyassa, koru- ja vaatetahtaalla sekä tutustumassa mattotehtaaseen. Opas selitti ja näytti meille kuinka mattoja kudotaan käsin. Yhden maton tekemisessä saattoi kestää noin kuusi kuukautta, mistä johtui mattojen kalliit hinnat. Kallein matto mikä meille esiteltiin maksoi 18000e. Olivat ne kyllä todella upeita ja erittäin huolellisesti sekä yksityiskohtaisesti tehty.
 
 
 
Rakastuin turkkilaiseen teehen. Meille tarjoiltiin sitä joka ikisessä kaupassa mihin menimme, myös ruokailuiden päätteeksi. En ole koskaan juonut niin hyvä teetä, joten pitihän sitä ostaa paljon kotiin tuotavaksi. Ja aamupalat hotelleissa.. taivaallisia!
 
 
 
 
Käteen tältä reissulta jäi upeita kokemuksia, nimittäin meillä oli aivan huikea porukka mukana. Suosittelen kiertomatkalle lähtemistä jos yhtään kiinnostaa matkustaa kaupungista toiseen ja nähdä paljon erilaisia kulttuurisia kohteita sekä luonnonilmiöitä.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti